Vesiopas

Rauta värjää kullertavan ruskeaksi putkistoa ja kaakeleita. Porakaivovedessä rauta voi useasti olla liuenneessa muodossa ja muuttua näkyväksi vasta tullessaan hapen kanssa tekemisiin esim. ämpäriä täytettäessä tai kun vettä kuumennetaan saunan padassa. Ongelmalliseksi raudan poiston voi tehdä erilaiset humustyypit – orgaaniset hapot – joihin rauta voi olla sitoutuneena.

Hapettuneessa muodossa rautaa poistuu mekaanisillakin suodattimilla – hapettavat  katalyyttiset massasuodatinmassat tehostavat tämän kaltaista raudan suodatusta.

Pelkistyneessä muodossa ioninvaihtoon perustuvat massasuodattimet sitovat rauta-ioneita itseensä tehokkaasti ja puhdistavat itsensä vastavirtahuuhtelu-suola syklillä.

Jos rauta on peräisin vanhoista putkistoista, teräksisestä pintavesieristysputkesta, painesäiliöstä tai jostain muusta ulkoisesta syystä kannattaa nämä viat korjata, huuhdella putkisto hyvin ja ottaa uusi vesianalyysi.

Raudalle tyypillistä on hapettuminen putkistojen ja kaivon sisäpinnoille ja vuosien saatossa kertyneet hiput huonontavat vedenlaatua. Kalvopainesäiliön pussin poimuista voi myös aika ajoin irrota hiukkasia esim paineiskujen vuoksi. Voit itsekin irroittaa painesäiliöstä hiukkasia laittamalla pumpun pois päältä, avaamalla hanan (mahdollisen suodattimet ohittaen) ja antamalla veden valua kokonaan pois (huom. ei ejektoripumpuille). Ja taas hanaa pienemmälle, paineita ylös ja alas jolloin sakka tyypillisesti irtoaa painesäiliöstä.

Raudan laatutavoite Suomessa on 400 µg/l kotitalouksille.

Mangaani värjää harmaaksi tai mustaksi pintoja voiden aiheuttaa veteen myös tunkkaista hajua. Mangaani hapettuu rautaa huonommin ja tarvitsee korkeamman pH:n hapettuakseen.

Mangaanin terveyshaittoja on mahdotonta esittää yleisesti jokaista yksittäistilannetta vastaavaksi koska lasten tai raudan puutteesta kärsivien elimistöön imeytyy enemmän – tässä tapauksessa liikaa – mangaania johtaen terveyshaittoihin. Siis välttämätöntä terveellistä mangaania tulee elimistön käyttöön haitallinen määrä.

Mangaani ei varastoidu elimistöön pitkäksi aikaa joten sinun ei tarvitse olla huolissasi viikonlopun aikana juodusta vedestä. Ravinnon mukana saatu liika mangaani ei tiettävästi aiheuta elimistöön samanlaisia liian suuria mangaanipitoisuuksia kuin jos mangaania on liikaa juoma- ja talousvedessä. Mangaani ei kulkeudu äidinmaitoon mutta imeytyy istukan läpi ja pääsee myös aivoihin josta liian suuret pitoisuudet pääsevät vaikuttamaan keskushermostoon.

Hyvin paljon mangaania sisältävää vettä ei kannata käyttää löylyvetenä.

Mangaanipitoisuus saattaa vaihdella yksittäisissä kaivoissa voimakkaasti kuivuuden ja vuodenaikojen mukaan. Yhdistettynä pohjaveden pH:n ja happipitoisuuden muutoksiin voi normaalisti toimivan puhdistinjärjestelmän puhdistustulos heikentyä.

Mangaanin laatutavoite Suomessa on kotitalouksille 100 µg/l

WHO:n terveysperusteinen raja-arvo on 400 µg/l

Humusyhdisteet eivät ole terveydelle haitallisia – päinvastoin joillakin humustyypeillä on huomattu olevan elimistön sisäistä tulehdustilaa laskeva vaikutus. Vedessä oleva humusaines tyypillisesti värjää veden kuulaan kellertäväksi.

Humus on yleisnimike vedessä olevalle hapenkulutuskyvylle, mutta tämä orgaaninen aines vedessä voi olla sadoissa erilaisissa muuttuvissa molekyylimuodoissa. Kallioperän pintarakenteesta ja muista paikallisista syistä johtuen fulvohappoja ja tanniineja löytyy myös matalien porakaivojen pohjavesistä.

Ja mitäs siitä sitten? Samanlainen vesianalyysin tulos tuottaa erilaisia tuloksia puhdistinta valittaessa. Yleisimmät humuksen poistajat – aktiivihiili ja tietyt ioninvaihtoon perustuvat puhdistusmassat – eivät välttämättä poista kellertävyyttä aiheuttavia tanniineja tai niihin yhdistyneitä rautavärjäymiä vaikka yleensä toimivatkin luotettavasti.

Vain erityiset humusmassat sekä käänteisosmoosilaitteet auttavat hankalimpiin humustyyppeihin. Edes hyvin pieniä partikkeleita poistavat ultrasuodattimet 0,01 μm eivät tähän pysty, koska humus näissä tapauksissa on veteen liuenneina happoina.

Jos mahdollista paranna raakaveden laatua. Porakaivoissa tarkista pintavesieristys. Syvemmältä tulevissa pohjavesissä ei ole pintavesissä esiintyviä humusyhdisteitä.

Rengaskaivoissa tarkista renkaiden tiiveys, renkaiden ulkopuolella käytetty maa-aines sekä pohjahiekan kunto.

Järvi- ja meriveden otossa pyri ottamaan keskivettä vähemmän humusta sisältävistä paikoista eli laskuojien ja purojen ulottumattomista, sikäli kun nämä huuhtoutumat huonontavat – eivätkä paranna – raakaveden laatua.

Fluoridi-ioni vedessä on hajuton ja mauton joten veden fluoridipitoisuus selviää vain vesianalyysin tuloksista. Aikuisilla 0,7-1,2 mg/l fluoridipitoisuus katsotaan hyödyttävän hampaiden kiillettä mutta jo 1.5mg/l ylitys lisää jyrkästi riskiä luuston kovettumiseen.

Fluorin riskit eivät jakaudu väestöllisesti eikä yksilöidenkään kesken tasaisesti: lasten elimistö imee sisäisesti fluoria tehokkaasti. Fluoridin riskit alle 65 vuotiaille naisille on huomattavasti korkeampaa kuin miehille ja vanhemmalle väestölle.

Fluoridi ei sinäänsä ole elimistölle myrkyllistä vaan sen liiallinen kertyminen luustoon on haitallista. Suurimmat haitat tulevat siis fluoridipitoisen veden jatkuvasta käytöstä.

Pienimmillään riskiryhmään kuuluvat voivat vähentää fluoridi altistustaan juomalla muualta otettua vettä. Pienet käänteisosmoosia käyttävät juomavesipuhdistimet poistavat suuriakin fluoridipitoisuuksia varmatoimisesti verkostopaineen avulla.

Arseeni on hajuton ja mauton aine joten tämä syöpäriskiä lisäävä epämetalli näkyy ainoastaan vesianalyysissä. Juomaveteen arseenia voi päästä yleensä porakaivojen pohjavesistä – harvemmin kuitenkaan ihmisen aiheuttamasta toiminnasta esim. kyllästysaineista irronneena.

Arseenia voi poistaa rautaoksidi massalla tai käänteisosmoosilaitteilla. Yleensä pienemmät, alle 100 micronin pitoisuudet litrassa poistetaan vain juomavedestä esimerkiksi pienellä käänteisosmoosipuhdistimella.

Radonia esiintyy pohjavedessä ja kaivovesissä vaihtelevasti ympäri Suomen.

Alhaisen suolapitoisuuden Itämeri antaa rannikkoseudulla ainutlaatuisen mahdollisen tuottaa puhdasta vettä käänteisosmoosilaitteilla. Suodatukseen riittää matalaenergiset käänteisosmoosikalvot ja alhaiset paineet jolloin energiaa kuluu huomattavasti vähemmän verrattuna suolaisempiin olosuhteisiin.

Merivesissä on paljon paikallisia eroja joilla voi olla suurtakin merkitystä kokonaisuudelle. Vesiopas suosittaa ottamaan raakavesi keskivedestä, mielummin vähäsavisesta kohtaa. Virtauspaikat voivat olla hyviä vedenottopaikkoja kunhan varmistetaan ettei virtaus ei tuo mukanaan ylimääräistä painetta esisuodattimille (esim. tulva-aikana huuhtoutuvat epäpuhtaudet tai potkurivirrasta nouseva savi).

Käänteisosmoosi yhdistettynä aktiivihiileen poistaa tehokkaasti sinilevät. Esisuodattimeen kasautuva sinilevärakkulasto voi pahimmillaan tuottaa määränsä enemmän myrkkyjä joten esisuodatinta kannattaa puhdistaa. Myös näkki ja viherlevät voivat tukkia vedenottoa joten tutki vedenottojärjestelmä säännöllisesti.

Esisuodatin vaihtoehtoina käy myös suolaisenveden porakaivo, meriveteen pystytetty betonirengas hiekkakaivona tai Vesiliikkeen kehittämä Merikaivo. Merikaivon etuna on itsepuhdistuvuus ja liikuteltavuus.

Bakteerien alkulähde – tarkista, korjaa ja huuhtele.

Vesianalyysin selitys, viljely ja elätys, merkkibakteerit ja kasvun luenta.

Korjauksen jälkeen ratkaisuna käänteisosmoosi ja UV lamppu.

Porakaivojen pohjavesi voi haista mädälle kananmunalle eikä hajunlähde – rikkivety – näy vesianalyysissä. Rikkivedyn määrä pohjavedessä on sen verran pientä ettei se aiheuta terveydelle haittaa mutta hajuaistin omaaville vedenkäyttäjille mukavuus haitta on sitäkin suurempi.

Tyypillisesti porakaivoveden tullessa kosketuksiin ilmassa olevan hapen kanssa rikkivety muuttaa kemiallista muotoaan ja rikkivetysuolo haisee pahalle. On myös melko tyypillistä että hajun määrä vaihtelee ennustamattomasti riippuen useista tekijöistä: pohjaveden virtauksissa tai maaperässä tapahtuvat muutokset, sateet tai kuivuudet ja näiden yhdistelmät.

Veden suurta juoksutusta ei voi suositella hajuhaitan torjumiseksi. Sensijaan veden kierrätys takaisin porakaivoon voi auttaa vaivaan hetkellisesti tai varmemmin pohjaveden saa hapetettua erillisellä hapettimella ts. ilmastimella. Myös aktiivihiilet poistavat rikkivetyä.

Veden hapettamisen seurauksena myös rauta ja mangaani hapettuvat eli hippuuntuvat. Tällä voi olla positiivin vaikutus hiukkasten jäädessä mekaanisiin suodattimiin kiinni tai vesi voi menettää kirkkauttaan heti hanastalaskettaessa.

Aktiivihiili toimii rikkivetyä poistaessa hyvin mutta riippuen muista vedessä olevista epäpuhtauksista (esim. humus COD arvo) aktiivihiilen käyttöikä vaihtelee tapauskohtaisesti ja on vaikeasti ennustettavissa.